Selvänäköistä kanavointia. Näkijänä Heidi Kukka, johdattelijana Hannah Rohkea. Auringossa on tapahtumassa jotakin. Aurinkokunnan ulkopuolelta ohjataan energioita nousemaan ja se saa aikaan auringossa isomman purkauksen. Kuluu kolmisen kuukautta, kunnes tämä purkauksen energia-aalto tavoittaa Maan. Saavuttaessaan Maan se saa aikaan luonnonmullistuksia, katkaisee matalimmat aikalinjat ja vaikuttaa kaikkiin matalaenergisiin rakenteisiin. Elektronisten laitteiden, sähkölaitteiden toiminta häiriytyy. Sähköjunat ja rautiovaunut lakkaavat kulkemasta. Uutta korvaavaa systeemiä on jo koeponnistettu, mutta jotain katkoksia voi olla ennen kuin se saadaan toimimaan vanhan tilalle. Vanhaan ei ole paluuta. Kerrostalo kaupungissa kylmenee. Parhaiten pärjää maalla ja puulämmityksellä. Tämä vaihe ohjaa meitä paitsi uusiin systeemeihin, myös lähimmäisenrakkauteen, kun autetaan niitä, jotk
Hide player controls
Hide resume playing