Myvideo

Guest

Login

Tuomaririkokset. Julkinen videolausuma 2023 kun oikeustodisteita vrennetn 4v islle ja lapsille

Uploaded By: Myvideo
2 views
0
0 votes
0

Ohjelmassa kerrotaan LUVN alueen viranomaisten rikoksista kansalaisiin ja lapsiin. Lastensuojelu tekee pahimmat virkarikokset, joita alueen poliisi ei tutki esitutkintalain mukaan. Tuomaritkin väärentävät todisteita tai rajaavat niitä siten syrjien, että tasapuolisuuteen ei edes pyritä. Luotetaan sokeasti että lasu kertoisi muka totta, kun tilanne on usein ihan päinvastainen. Ainakin Espoossa ja Kirkkonummella on sarja lasu rikoksia perheille. Karmeinta on että väärennetyt virkatodistelut jäävät voimaan ja kukaan ei valvo taikka oikeasti tutki rikoksia lapsille, nuorille ja vanhempien perhe-elämän suojaa vastaan. Härskit voittavat. Kiltit laitetaan häviämään. Kuvaan oman casen kautta alueen korruptiota ja rikoksia että väkivaltaa lapsiin ja etävanhempiin / iseihin ja miten avaintodisteita ei oteta esiin tai huomioida oikeudessa. Ainoa rehellinen tuomari oli Eeva Tikka follossa 2019. Sen jälkeinen kuuluisa lapsiasian tuomari Marjo Naapi teki harkittuja rikoksia lapsiini ja minuun vaikka vieraannuttaminen oli päivänselvä ja äiti myönsi oikeudessakin, että inhoaa isää. Sitten hän muutti taktiikkaa ja lasu pelasi selän takana asiakirjat niin, että hävisin kun Espoo ilkkui selän takana. He suojasivat äitiä, eivätkä lapsen etua saada pitää välimääräyksen mukaisesti kaksi yhteishuoltajaa. Tämän jälkeen toinen tuomari Päivi Risikko teki vielä härskimpiä rikoksia taas todisteita (mm äidin huutonauhoja) teksteissä haudaten. Hän suojasi. Marjo Naapia. Kolmas tuomari Hilppa Piirtola vain odotutti toisella oikeuskierroksella, ja tätä lähes 8 kk ajan. Nykyinen Christian Hirn on tehnyt rikosta suosivia/tukevia nollapäätöksiä sekä aikoo hyväksyä uudet rikoksilla tehdyt viranomaistodistelut vanhojen rötösten päälle. Jopa lääketiede muunnetaan ylösalaisin samoin kuin kumpi on harhainen ja aggressiossa. Tämä videon ainoa tapa vaikuttaa, koska oikeus tukee rikosten jatkumista lapsiini ja aivopesua. Olosuhdeselvittäjät lausuivat ihan tahallaan väärin. Heitä ei kiinnosta totuus vaan ainoastaan raukkamainen asioiden vääristely ja todisteiden salaaminen. Useiden länsi-Uusimaan viranomaisdokumenteilla ja perättömillä lausumilla tehdyt virkarikokset pakottavat minut tekemään julkisen lausuman lasteni kv perus- ja ihmisoikeuksia sekä perhe-elämän suojaa rikkovassa vyyhdissä. En voi mennä oikeuteen, ennenkuin avaintodisteet tuodaan päivänvaloon. Huom: En laita tähän dokumenttiin kaikkea mm jätän pois äidin alistavia huutonauhoja, mutta tuon esiin sen ettei Jorvin P2 osaston papereita ja farmakologiaa haluta tarkastella kuten juridisesti on oikein. Näin koska oikeus syrjii, kostaa ja on hyvin laaduton systeemi Suomessa. Lapsi- ja oikeussysteemin kriisi. On suurten uudistusten aika. Isät ja lapset on pelastettava ja saatava oikeus toteutumaan oikeudenkäymiskaaren ja näyttöperusteisuuden mukaan. Tuomarien mielivalta rajata todistelua ja vaikuttaa siihen on täysin portti tehdä virka-aseman törkeitä väärinkäyttöjä.

Share with your friends

Link:

Embed:

Video Size:

Custom size:

x

Add to Playlist:

Favorites
My Playlist
Watch Later