Guest
Todellinen runoilija, osaa kuolla ajallaan. Sen parempi, jos kuolee traagisesti. Lermontov oli kakskytkuus, kun marssi kuolemaan, leukakeinuun päättyi erään toisen pesti. Oli Kristus kolkytkolme, kun kertas sanojaan: Älä tapa, älä viatonta murhaa. Pantiin moisesta tuo runoilija ristiin roikkumaan, eipä kirjoittele, eikä mieti turhaan. Kolkytseitsemän jo täytin, runoilijan monen muun, muistan vainajana siihen ikään olleen. Siinä iässä jo Pushkin joutui kaksintaisteluun, Majakovski pyssyn nosti ohimolleen.
