Guest
by Timo Tynkkynen Joskus käy niin ylivoimaiseksi sietää ikävää, en jaksa nukkua, en tehdä muutakaan, onko ihmislapsen pakko jatkaa yksin elämää, kun rakkain katosit, jäin perääs huutamaan? Aina samaan kahvilaan mä saavun hiljaa istumaan, kun sinut siellä näin ja toivon uudelleen, mielenrauhaa tuskin saan, jos en tuu tänään katsomaan, sua ootan jälleen, aika vierii hiljalleen. Oon täällä taas, kahvikuppiini tuijotan! Täällä taas, tuutko tänään, huomenna, milloinkaan? Sinä saavuit unelmiini, vaivuin herkkiiin tunteisiin, niin kauan kantoi haaveet meitä kumpaakin, tänään jälleen, niinkuin aina saavut syviin tunteisiin, niin hiljaa istun taas, mä salaa itkenkin. Oon täällä taas, kahvikuppiini tuijotan! Täällä taas, tuutko tänään, huomenna, milloinkaan? Oon täällä taas, tyhjään kuppiini tuijotan! Täällä taas, tuutko tänään, huomenna, milloinkaan?
